Ylakuva
Etusivu
Kuljettaja
Kalusto
Kisakertomukset
Kuvagalleria
Videot
Linkit
Menossa mukana
Facebook
Yhteystiedot

11–12.6.2011 Ahveniston vauhtipäivät

Tällä kertaa saavuin Ahvenistolle poikkeuksellisesti yksin jo torstaina 9. päivä, koska radalla oli harjoittelumahdollisuus. Tällaisessa tilanteessa taas muistaa miten korvaamattomia huoltomiehet ovat, kun leirin pystyttää yksin. Hiki valui pitkin otsaa, kun lämpömittari radan kahvion katolla näytti +29 astetta. Radalla kävin vain kaksi kertaa, koska ilmajäähdytteinen moottori ei oikein näistä lämpötiloista tykkää. Auto tuntui hyvältä, joten en tehnyt siihen mitään suurempia muutoksia.

Perjantai 10. päivä oli Rata-SM:n virallinen harjoittelupäivä ja legendseillä oli mahdollisuus käydä radalla kuusi kertaa. Käytin näistä viisi hyväkseni, vaikka lämmintä oli enemmän kuin edellisenä päivänä - taisi korkein lämpötila olla +32 astetta ja kuten voitte kuvitella, palonkestävän alusasun ja kolmikerroksisen ajopuvun kanssa noin +50 asteisessa ohjaamossa oli jo tukalan kuuma. Autoon en tehnyt muuta kuin kokeilin hieman erilaisia rengaspaineita. Sitten odottamaan lauantain aika-ajoa ja kisaa.

Lauantain aika-ajo ei mennyt ajollisesti sinne päinkään kuin olin toivonut. Lähtöruutu 21 oli kaukana siitä mitä olin asettanut itselleni tavoitteeksi. No ei auttanut murehtia huonoa aika-ajoa, vaan keskittyä itse kisaan. Tulipa siinä samalla ajatus kuinka viilentää olotilaa kisaa ajatellen - kastelin alusasun ja kypärähupun, rutistin ne kuivaksi ja laitoin jääkaappiin. Toimii!

Kisan startti oli hyvä aina ensimmäiseen kaarteeseen asti,
jossa harmittavasti yksi kisakumppaneista osui (video YouTubessa) autoni oikeaan kylkeen, mistä johtuen pyörähdin ja jäin 39 autosta muodostuneen jonon hännille. Onneksi autoon ei tullut kuin kosmeettisia vaurioita. Auto uudestaan käyntiin, ykkönen silmään ja perään!

Sen verran kasvoi tatti otsaan, että vauhti oli kohdallaan.
Onnistuin nousemaan monta sijaa ennen viimeistä kierrosta. Aivan tarkkaa sijoitusta en tiedä, mutta veikkaisin, että sijoitus oli lähellä 20, kunnes viimeisellä kierroksella katsomon edessä olevassa ”hevosen kengässä” moottori irtisanoi työsopimuksen ja kisa jäi kesken. Siitä hinurin perässä pilttuuseen, hikisenä ja pettyneenä.

Pettymys kuitenkin vaihtui pian iloksi, koska kierrosaika
kisassa oli koko joukon 14. nopein, mikä tarkoitti lähtöruutua 14 sunnuntain kisaan. Se on paras saavutus tähän astisista. Onneksi mukana oli varamoottori. Räikkä purkuasentoon ja moottorin vaihtoon. Moottori saatiin vaihdettua ilman ongelmia jo illan aikana.

Sunnuntaina warm-upissa uusi moottori tuntui heti terävämmältä ja se siivittikin minut viikonlopun omaan parhaaseen kierrosaikaan. Sitten itse kilpailun startti, joka ei onnistunut ihan parhaimmalla tavalla. Menetin yhden sijan ennen suolenkkiä, mutta sitten ratatuomaripisteisiin nousi punaiset liput. Lähtö keskeytettiin ja raadot siirrettiin pois radalta. Uusintalähtö onnistui jo paljon paremmin. Sain nostettua omaa sijoitustani pari pykälää. Kisan aikana ajoin neljän auton nipussa sijalla 12. Vauhti meillä kaikilla oli niin samanlaista, että ilman edessä ajavien virheitä ei ohitusyrityksiin päässyt. Kun edessä ajavat eivät virheitä tehneet, säilyi sijoitus samana loppuun saakka.

Viikonlopusta jäi sekä harmitus särkyneen moottorin takia että hyvä mieli rata-autouran parhaan sijoituksen johdosta. Seuraavaksi moottorin kimppuun ja sitten kohti Legends Festivaaleja, joka ajetaan 9.7.2011 Jurvan Botniaringillä.